Linkkiapaja logo suomeksi   på svenska
Oppimateriaaleja verkosta
Materiaalin haku
Asiasanahakemisto
Ehdota linkkiä
Hakutuloksia 5 kpl
> Pompeji | Info
Helsingin yliopiston tutkijaryhmä EPUH on tutkinut lähellä Pompejin keskustaa sijainnutta varakasta Marcus Lucretiuksen taloa vuodesta 2002 lähtien. Työskentelyyn Italiassa osallistui myös joukko ammattikorkeakoulun opiskelijoita ja heidän opettajiaan tehtävinään muun muassa 3D-dokumentointi ja löytöjen konservointi. Kun Amos Andersonin taidemuseo tarjosi mahdollisuuden esitellä taloa suomalaiselle yleisölle keväällä 2008, saatiin yhteistyöhön mukaan useita muitakin oppilaitoksia. Näyttelyn rakentamisesta kehittyi pedagoginen hanke, jossa eri alojen opiskelijat seitsemästä eri oppilaitoksesta kohtasivat toisensa. Samassa yhteydessä luotiin antiikin historiaan perehdyttävä verkkokurssi, jonka tarkoitus oli innostaa näyttelyn rakentamiseen osallistuvia opiskelijoita aiheeseen. Tämä sivusto on kehitetty tuolloin tuotetun materiaalin pohjalta. Nyt se on tarkoitettu kaikille, jotka tuntevat kiinnostusta historiaan. Erityisesti pyrkimyksenä on ollut luoda kokonaisuus, jolla olisi käyttöä lukioiden historian opetuksessa ja yliopistoissa. Siksi kirjoittajiksi on valittu joukko parhaita Rooman ajan historian tutkijoita.
Asiasanat: antiikki imperiumi rooman pompeji,

> HI1 - Eurooppalainen ihminen
Internetixin eurooppalaista ihmistä käsittelevä oppimateriaali liittyy lukion historian kurssiin (HI1).
Asiasanat: historiallinen antropologia renessanssi humanismi ihminen teollistuminen historia keskiaika antiikki

> Antiikin Kreikka 2
Historian harjoitustehtävä, jossa tavoitteena on yhdistää oikein henkilöiden / hahmojen / termien nimet toisiinsa. Keskeisiä Kreikan henkilöitä.Tehtäviä on kolme sivua, drag & drop. Harjoitus on osana laajaa tehtäväpakkia, perunakellaria, jossa lähes 330 tehtävää eri oppiaineisiin liittyen. Tehtävät toimivat IE-selaimissa pääpiirteittäin seuraavasti: Merkintä v6+: Vähintään Internet Explorer 6. Toimivuus muissa selaimissa (pääsääntöisesti, poikkeuksia voi esiintyä): Firefox 2: Kaikki.* Mozilla/Netscape 7: Kaikki.* Opera 7: Kaikki, jos asetettu esittäytymään IE:nä. JavaScript-tuen pitää olla päällä. Satunnaisia vaihteluja ylläolevaan luokitteluun voi ilmetä. Myös muiden kuin Windows-käyttöjärjestelmien (esim. MacOS) selainversioissa voi olla toimivuuteen vaikuttavia eroja.
Asiasanat: kreikkalaiset jumalat antiikki

> Antiikin Kreikka 1
Historian harjoitustehtävä, jossa tavoitteena on tunnista Antiikin Kreikan mytologiaa ja eepostarinoista, jumal-käsityksiä. 20 kohtaa sisältävä monivalintatehtävä.Mahdollisuus tarkistaa tehtävät ja pyytää vinkkiä. Harjoitus on osana laajaa tehtäväpakkia, perunakellaria, jossa lähes 330 tehtävää eri oppiaineisiin liittyen. Tehtävät toimivat IE-selaimissa pääpiirteittäin seuraavasti: Merkintä v6+: Vähintään Internet Explorer 6. Toimivuus muissa selaimissa (pääsääntöisesti, poikkeuksia voi esiintyä): Firefox 2: Kaikki.* Mozilla/Netscape 7: Kaikki.* Opera 7: Kaikki, jos asetettu esittäytymään IE:nä. JavaScript-tuen pitää olla päällä. Satunnaisia vaihteluja ylläolevaan luokitteluun voi ilmetä. Myös muiden kuin Windows-käyttöjärjestelmien (esim. MacOS) selainversioissa voi olla toimivuuteen vaikuttavia eroja.
Asiasanat: myytit antiikki kreikkalaiset jumalakäsitykset

> Taidehistorian aikajana
Taidehistorian aikajana
Asiasanat: teollinen muotoilu postmodernismi esihistoria muotoilu käsitetaide mediataide taidehistoria romaaninen tyyli renessanssi performanssi romantiikka kivikausi arkkitehtuuri mesoliittinen kausi uusklassismi empire modernismi taide keskiaika biedermeier goottikulttuuri NY164059 nykytaide paleoliittinen kausi ekspressionismi neoliittinen kausi poptaide valokuvataide antiikki rokokoo kineettinen taide varhaisrenessanssi barokki uusekspressionismi

Valikoituja ja luokiteltuja verkko-oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tarpeisiin. Varsinaisten oppimateriaalien ja oppimisaihioiden lisäksi mukaan on valikoitu opetukseen soveltuvia viivapiirroksia ja kuvia.
Tulostettava versio
Palvelua ylläpitää Opetushallitus